Live chatissa ihmisiä on helppo lähestyä, joten minulla paljon juttukavereita. Osa porukasta oli todella ärsyttävää eikä kiinnostanut minua pätkääkään. Osa taas vaikutti huijareilta, se onkin asia, jossa kannattaa pitää varansa. Olen ollut tarkkana siinä, etten kerro kelle tahansa kovin paljon informaatiota itsestäni. Voin puhua harrastuksistani tai seksielämästäni ummet ja lammet, mutta asuinpaikan, työpaikan ja yhteystietojen suhteen kannattaa pitää suu supussa. Tiedättehän, muuten voi saada jonkun hullun stalkkerin peräänsä, ja sitähän ei kukaan halua. Todella ärsyttävää olisi jos joutuisi esimerkiksi vaihtamaan puhelinnumeron päästäkseen eroon ei-toivotusta soittelijasta. Pahimmassa tapauksessa voisi tietenkin joutua ihan oikeasti vaaralliseen tilanteeseen.
No, chatissa oli myös eräs todella mukava ja kiinnostava henkilö. Hän oli 30-vuotias mies samasta kaupungista kuin minä. Ensin juttelimme satunnaisesti kun olimme yhtä aikaa online, mutta ajanmittaan aloimme keskustella melkein joka päivä, ja muistuttaa toisiamme, että puhutaan sitten taas huomenna siihen ja siihen aikaan. Tunsin, että meillä oli harvinaisen hyvä yhteys. Joskus suorastaan tuntui, että välillämme olisi ollut jotain telepatiaa tai että hän on ajatustenlukija. Miehellä oli samantapaiset fiilikset kuin minulla. Sitten tapasimme ensimmäistä kertaa. Kävimme kävelyllä, ja se oli ihanaa. Välillämme oli heti lämmintä ystävyyttä, ja salaperäistä vetovoimaa. Tajusin olevani pahemman kerran ihastunut.
Nyt ehkä mietitte, mikä saa minut kuulostamaan niin hätääntyneeltä. Ihana mies tulee vastaan ja ihastumme - mikäs sen parempaa? Eihän elämäänsä voi suunnitella. Sinkkuutta tai parisuhdetta ei voi tilata, vaan elämä kuljettaa ja heittelee milloin mihinkin. Ylös, alas, sivuille, eteenpäin ja takapakkia... Täytyy luottaa kohtaloon, olen aina sanonut. Tällä kertaa kohtalo kuitenkin pudotti varsinaisen pommin. Kolmannella tapaamisellamme mies kertoi jotain mitä en osannut aavistaa: hänellä on 2-vuotias lapsi, pieni tyttö. Näin jälkeenpäin ajatellen en reagoinut kovin asiallisesti. Syytin häntä valehtelusta, salailusta ja ties mistä, enkä vastannut viikkoon hänen puheluihinsa. Tarvitsin vain aikaa asian sulatteluun. Oikeastaan on ihan ymmärrettävää, ettei hän kertonut asiasta heti kättelyssä, saati sitten seuranhakuprofiilissaan. Olin siis tavannut yksinhuoltajamiehen, ja ajautunut jonkinlaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Alku oli vaikuttanut lupaavalta, mutta asioita mutkisti nyt se, etten todellakaan ollut koskaan suunnitellut, että minun elämääni kuuluisi lapsien hankkiminen ja kasvattaminen. En ole mitään kanaemo-tyyppiä, ja sellainen saa minut pois tolaltani.
Nyt tästä episodista on kulunut pari viikkoa, ja pöly on laskeutunut. Olemme lyöneet viisaat päämme yhteen ja käyneet syvällisiä keskusteluja siitä, mitä odotamme ja toivomme tulaveisuudelta. Ylipäätään meillä on todella samanlaisia kiinnostuksen kohteita. olemme päättäneet ottaa ihan rauhallisesti, mutta kovasti vaikuttaa siltä, että minulla on miesystävä ja minusta on kovaa vauhtia tulossa äitipuoli hänen tyttärelleen. Arvoni ovat pehmentyneet viime aikoina. Olemme kuitenkin täällä toisiamme varten. Koska löysin sielunkumppanin, en voi unohtaa häntä noin vain koska palapelissä on jokin pala väärin, se olisi sydämetöntä. Nyt siis vaikuttaa siltä, että tämä blogi on menettänyt merkityksensä, koska en ole enää sinkku (http://www.flirtfair.fi/sinkku)! Vähintäänkin otsikko pitäisi vaihtaa :D
