Sinkkuna oleminen ei aina ole herkkua. Asialla on puolensa: toisaalta vierastan sitoutumista, mutta haluaisin silti läheisyyttä ja erotiikkaa. Sinkkuystäväni ovat samaa mieltä siitä, että elämässä on oltava erotiikkaa, ettei se käy tylsäksi. Olemme meneviä naisia, mutta kuka jaksaa mennä vähän väliä baareihin ja yökerhoihin pokailemaan ihmisiä? Varsinkaan jos ei etsi suhdetta! Kaikki eivät ole vapaalla viikonloppuisin, eivätkö välttämätä pidä juomisesta ja juhlimisesta keskellä yötä. Minä haluan nukkua yöni rauhassa, mutta saada silti vipinää makuuhuoneeseeni.

Olen ystävieni kanssa miettinyt ratkaisua tähän ongelmaan. Emme kuitenkaan ole maailman ainoita sinkkuja, joten tulimme siihen tulokseen, että sinkkumiesten ja -naisten on pidettävä yhtä. Ensin ystäväni ehdotti nettitreffejä (http://www.flirtfair.fi/nettitreffit). Hänen tuttavansa oli suositellut Flirtfairia, joten avasimme sivuston. Ystäväni oli koekaniinina. Ei aikaakaan kun olimme selailemassa sivuilta hänelle sopivia treffikumppaneita. Olimme kuin lapset karkkikaupassa, niin paljon mistä valita!

Olin ihmeissäni. Olin luullut, että vain nörtit havevat seuraa internetistä, mutta olin väärässä. Kaikkein hauskinta oli, kun bongasimme erään tutun todella kuuman miehen Flirtfair-sivuilta. Hänkin oli luonut itselleen profiilin ihan pokkana. Mies on kaverimme eksä, joten olemme tavanneet hänet monta kertaa ja tunnemme hänet. Siksi saimme hänet kiinni pienestä valheesta, hän oli nimittäin väittänyt profiilissaan olevansa pidempi kuin mitä todellisuudessa. Mutta mitä pienistä! Olisipa ollut hauskaa, jos minä tai kaverini olisia lkanut chattailemaan hänen kanssaan tai pyytänyt sokkotreffeille. Sitä emme kuitenkaan tehneet, sillä haussa oli joku jännittävä tuntematon komistus.

Ystäväni pitää itseään vanhemmista miehistä, minä taas itseäni nuoremmista. Monet saavat kiksejä siitä, että rakastaja on itseä vanhempi tai nuorempi. No, ei kuitenkaan liian paljon vanhempi tai nuorempi. Tämä ikäkysymys kannattaa kuitenkin pistää mieleen kun hakee netistä treffiseuraa. Ikä ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Syötimme Flirtfair -profiileihimme myös kuvia ja tietoa muista mieltymyksistämme.

Kuten sanottu, ystäväni oli ensimmäinen koekaniini. Moni mies lähestyi häntä sähköpostin ja tekstarien kautta. Jotkut lähettivät melko likaisia viestejä heti alkuun, mikä ei tehnyt todellakaan hyvää vaikutelmaa. Vaikka mies olisi kuinka seksikäs, se ei riitä ellei ole myös käytöstapoja. Herrasmiehen täytyy kohdella naista elegantisti. Tämän vaatimuksen myös mainitsin profiilissani kaverini kokemuksista viisastuneena.

Seuraavaan viikonloppuun mennessä meillä oli molemmilla uusi ja jännittävä nettitreffikokemus takana. Menimme siiderille vaihtamaan kuulumisia ja se oli yhtä hihittelyä. Sain kuulla, että yhtäkkiä kaverillani oli jo toinen rakastaja kierroksessa! Hän kertoi, että mies oli tehnyt suuren vaikutuksen lähettämällä kukkia (punaisia ruusuja tietenkin) ystäväni kotiin. Siitä oli alkanut romanssi. He olivat tavanneet myöhemmin samana iltana viinipullon äärellä, ja illasta oli tullut hyvin eroottinen.

Itse olin päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että salasin tapaamaltani mieheltä oikean nimeni, ja hän pysyi myös anonyymina. Hän oli vaaleahiuksinen, sporttinen ja hymyilevä tyyppi. Huomasin heti, että hänellä on rento asenne deitteihimme niin kuin itsellänikin, ja arvasin, että meillä tulisi olemaan hauskaa. Hauskuus ei rajoittunut ainoastaan petipuuhiin, vaan mies kertoi myös hauskoja vitsejä ja sattumuksia. Ei sillä, etteikö hän olisi ollut seksikäs. Itseasiassa hän näytti luonnossa komeammalta kuin valokuvassa, jonka olin nähnyt hänen profiilissaan. Hän kertoi, että oli yrittänyt vaikka kuinka monesti ottaa hyvää kuvaa, mutta kaikki eivät vain onnistu helposti kuvissa! Sen sijaan hän kehui minun valokuviani niin paljon, että alkoi melkein punastuttaa. Olinkin laittautunut aika hyvännäköiseksi kuvaussessiota varten, jonka pidimme ystäväni kanssa ennen ilmoitusten tekoa.

Seuran löytäminen netistä osoittautui niin helpoksi, että jäimme molemmat siihen koukkuun. Jos ei muuta, niin ainakin chattailen usein muiden Flirtfairin käyttäjien kanssa. Aina keskustelussa ei ole kyse seksistä, vaan on kiinnostavaa jutella ihmisten kanssa netin kautta aiheesta kuin aiheesta. Keskustelunaiheena voi olla mitä vain päivän uutisten ja huulipunan värin väliltä.